Valoista varjoihin valokuvanäyttely
Näyttelyn teema – valoista varjoihin ilmentyy kuviksi sekä suoraan, että metaforisesti; maisemallisten teosten kautta sukelletaan surrealistisista vedenalaiskuvista henkiselle tasolle elämän ristiaallokoihin ja dystooppisiin luontokuviin. Pelot ja yksinäisyys mentaalisina tekijöinä, sekä uhkakuvat ihmisen aikaansaannoksista ilmentävät näyttelyn teoskokonaisuutta. Dramaattisissa aihepiireissä ja kuvissa siintää silti aina toivo tulevasta tai pieni häivähdys huumoria.
Yli kahden vuosikymmenen kestäneen uransa aikana Onni Wiljami Kinnunen, 41, on niittänyt mainetta niin mainosvalokuvaajana kuin valokuvataiteilijana. Kinnunen on yksi Suomen kansainvälisesti palkituimmista valokuvaajista.
Mainosvalokuvien vastapainoksi hän työstää henkilökohtaisia taideprojekteja. Realismia ja fantasiaa yhdistelevät teokset ottavat kantaa niin tunnetiloihin, yhteiskunnallisiin ongelmiin, ilmastonmuutokseen kuin ihmisen ja luonnon vastakkainasetteluun.
Näyttelyssä esillä olevat teokset on toteutettu kuvakollaasitekniikalla yhdistelemällä taivaat ja maat ja kaikkea siltä väliltä, jopa sadoista eri valokuvista, huolellisesti vaalien teknistä tarkkuutta ja haluttua vaikutelmaa. Osia teoksiinsa Kinnunen on kuvannut reissuiltaan maailmalta ja kotimaassa, tai suoraan kotipihasta. Yksityiskohdat esimerkiksi Skotlannista, Yhdysvalloista, Portugalista tai Ruotsista löytävät hänen teoksissaan paikkansa Lapin luonnon tai paikallisten kivikkorantojen ja peltomaisemien kainalosta yhdeksi surrealistiseksi tarinaksi sulautuneena.
Teokset on työstetty vuodesta 2014 nykypäivään. Mukana on myös Fotofinlandiassa sekä suurissa kansainvälisissä kilpailuissa palkittuja valokuvia.
Tervetuloa Finnfoto Galleriaan, maksuttomaan valokuvanäyttelyyn Helsingissä!