Hyppää sisältöön

BioRex Cinemas Kauppakeskus Redin elokuvaoperaattoriksi

BioRex on solminut Kauppakeskus Redin kanssa sopimuksen elokuvateatteritoiminnan jatkamisesta Cinamon Redin tiloissa. Teatterin on määrä avautua uudelleen yleisölle alkukesästä 2022.

Viisi (5) elokuvasalia käsittävä elokuvateatteri on tarkoitus remontoida kuluvan kevään aikana ja näytöstoiminta käynnistää uudelleen alkukesästä 2022. Sekä aulatiloihin että saleihin on luvassa parannuksia. Palveluvalikoimaan on suunnitteilla tuoda mm. elokuvateatteri Triplastakin tuttu konsepti, jossa leffaelämyksen yhteydessä voi nauttia tapas-annoksista sekä laatuviineistä.

Tahtotila elokuvateatteritoiminnan jatkamiselle oli korkea sekä meidän että kauppakeskuksen puolella. Uusi operaattori haluttiin luonnollisesti löytää mahdollisimman nopealla aikataululla, sillä elokuvateatteri rikastaa kauppakeskuksen ja kaupungin tarjontaa sekä kulttuurin- että vapaa-ajan palvelujen näkökulmasta, kertoo BioRexin Cinemasin toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

Olemme äärettömän iloisia saadessamme BioRexin osaksi Redin tarinaa. BioRexin asiakaslähtöinen ja kokonaisvaltainen ajattelutapa elokuvakokemukselle tukee Redin tapaa toimia. Redin asiakkaat ansaitsevat laadukkaan elokuvateatteritoimijan ja kattavat viihteen palvelut. Vahva ja monipuolinen viihteen elämys tukee myös rakenteilla olevaa ravintolamaailmaa, sanoo Redin kauppakeskusjohtaja Aleksi Salminen.

Kauppakeskukset ja elokuvateatterit ovat viimeisen kahden vuoden aikana päätyneet korostettuun kilpa-asemaan kotoilun ja suoratoistojen kanssa. Meidän on luotava uusia asiakas- ja elämyskokemuksia, joilla voittaa ihmiset takaisin. Tähän toimintaan Redin kunnianhimoinen uudistushanke tähtää. Keväällä 2023 avautuvan ravintolamaailman myötä tuomme markkinoille kokonaisvaltaisen voittavan konseptin, Salminen jatkaa.

Cinamonin elokuvateatterin sulkemisen myötä merkittävä määrä Cinamonin myymiä sarja- ja lahjalipputuotteita on jäänyt asiakkailta käyttämättä. Liput ovat kuitenkin jatkossa mahdollista käyttää jo toiminnassa olevissa BioRex-ketjun teattereissa 18.2.2022 alkaen sekä Redin elokuvateatterissa sen avauduttua kesän 2022 aikana. Liput tullaan hyväksymään myös elokuvateatteri BioRex Triplassa. Cinamon tiedottaa erikseen asiakkailleen lippujen palautusmahdollisuuksista perjantain 4.2.2022 aikana.

Lisätietoja
Aleksi Salminen
Shopping Centre Director
Redi
+358 44 235 9960
aleksi.salminen (a) redi.fi

Aku Jaakkola
Toimitusjohtaja, CEO
BioRex Cinemas Oy
+358 50 338 7765
aku.jaakkola (a) biorex.fi